AINOA AINAVALMIS KIUAS ISOIHIN JA KESKIKOKOISIIN SAUNOIHIN

Saunasampo Älykiuas on maailman ensimmäinen varaava sähkökiuas. Se esiteltiin Tampereen keksintömessuilla vuonna 1990. Tuohon aikaan sähkökiukaat olivat grillejä, joissa yleisimmin oli 20 kg, maksimissaan 40 kg kiuaskiviä. Joissain laitoskiukaissa oli 60 kg kiviä.

Älykiukaan 200 kg kivimäärä mullisti sähkökiuasmarkkinat: oli mahdollista valmistaa sähkökiuas, joka ei ollut grilli vaan mahdollisti kosteat leppeät löylyt. Älykiukaan esittelyn jälkeen markkinoille tulivat Helon ja Harvian aina valmiit kiukaat, joissa oli yli 100 kiuaskiviä. Älykiukaan patentin takia näissä aina valmiissa kiukaissa ei ollut puhallinta, mikä rajoitti niiden käyttöalueen pieniin saunoihin. Sittemmin markkinoille on tullut jatkuvalämmitteinen Iki-kiuas jäljittelijöineen, joille yhteistä on suuri kivimäärä.

Ensimmäiset Älykiukaat asennettiin vuonna 1994. Ensimmäisten kiukaiden joukossa oli Vanajanlinnan Älykiuas, joka on ollut sellaisenaan käytössä jo 28 vuotta. Myös Eduskunnassa on Älykiukaat, joista kaksi toteutettiin ensinnä henkilöstölle ja kaksi myöhemmin kansanedustajille.

Fyysisesti ja toiminnallisesti Älykiuas ei ole oleellisesti muuttunut, ainoa muutos on kannen muutos karkaistuksi lasiksi. Sen sijaan ohjauselektroniikka on kehittynyt releohjauksesta ohjelmoitavan logiikan kautta digitaaliseksi.

HABITARE

HABITARE

äLYKIUAS & SAUNAMONITOR

7.-11.9.2022

Messukeskus Helsinki

Osasto 7c108 / Löyly Suomi Oy

ÄLYKIUAS & saunamonitor,

MAAILMAN HIENOIN KIUAS

Älykiuas & Saunamonitor on maailman ainoa kiuas, jonka voi säätää välittömästi

saunojan mieltymyksien mukaan ja hallita 24/7 mobiilisti.

HABITARE

ETU

Annamme 500 € alennuksen 28.2.2023 mennessä tehdyistä tilauksista!!!

Älykkäämpi Älykiuas

"Ennestäänkin kiukaista älykkäin Älykiuas on tehnyt lopullisen irtioton tavallisiin kiukaisiin, joilla ei ole toivoakaan päästä samalle tasolle lähimmän 15 vuoden aikana."

Smarter Magic Stove

"Already the smartest of stoves, the Magic Stove has made a final breakthrough from ordinary stoves, with no hope of reaching the same level even in the next 15 years."

Säästää ca 50%

sähkölaskusta

Jatkuvasti päällä olevan kiukaan hankinta maksaa itsensä jopa vuodessa, koska Älykiuas säästää sähköä jopa 50% perinteiseen kiukaaseen verrattuna.

Kiukaan voi myös

Liisata!

Kolmen vuoden sopimuksella sähkön säästö on helposti suurempi kuin kuukausivuokra.

Katso investointilaskelmavertailu.

Saunamonitor

etähallinta

Älykiuasta ohjataan etänä Saunamonitor-ohjelmalla - reaaliainen tarkka data saunan toiminnasta. Saunamonitor voidaan asentaa myös perinteisiin saunoihin.  

KOLME VUOSIKYMMENTÄ MAAILMAN ÄLYKKÄIMPIÄ KIUKAITA

Saunasampo Oy:n toimitusjohtaja on monen tarinan mies ja laajasti tunnettu oivallisista keksinnöistään. Hämeen Sanomat haastatteli Tapio Yli-Koveroa elokuusa ja lehden keskiaukeama valottaa mainiosti laajaa ajattelua.

Tapion kruunun jalokivi on maailman älykkäin kiuas, jota on valmistettu ja jatkuvasti kehitetty Hämeenlinnan tehtaalla lähes kolme vuosikymmentä. Alun manuaaliohjauksesta on nyt siirrytty etähallintaan ja erittäin tarkkaan lämmön, sekä kosteuden säätelyyn, mikä antaa saunojille mahdollisuuden valita täysin mieltymyksen mukainen saunakokemus - esimerkiksi kipakat löylyt, kosteat leppoisat löylyt tai pehmeät lastenlöytyt ja kaikki tämä peräkkäisinä saunavuoroina.

Lue Hämeen Sanomien artikkeli 10.8.2022 PDF >>>

HISTORIA

AINOA AINAVALMIS KIUAS ISOIHIN JA KESKIKOKOISIIN SAUNOIHIN

Saunasampo Älykiuas on maailman ensimmäinen varaava sähkökiuas. Se esiteltiin Tampereen keksintömessuilla vuonna 1990. Tuohon aikaan sähkökiukaat olivat grillejä, joissa yleisimmin oli 20 kg, maksimissaan 40 kg kiuaskiviä. Joissain laitoskiukaissa oli 60 kg kiviä.

Älykiukaan 200 kg kivimäärä mullisti sähkökiuasmarkkinat: oli mahdollista valmistaa sähkökiuas, joka ei ollut grilli vaan mahdollisti kosteat leppeät löylyt. Älykiukaan esittelyn jälkeen markkinoille tulivat Helon ja Harvian aina valmiit kiukaat, joissa oli yli 100 kiuaskiviä. Älykiukaan patentin takia näissä aina valmiissa kiukaissa ei ollut puhallinta, mikä rajoitti niiden käyttöalueen pieniin saunoihin. Sittemmin markkinoille on tullut jatkuvalämmitteinen Iki-kiuas jäljittelijöineen, joille yhteistä on suuri kivimäärä.

Ensimmäiset Älykiukaat asennettiin vuonna 1994. Ensimmäisten kiukaiden joukossa oli Vanajanlinnan Älykiuas, joka on ollut sellaisenaan käytössä jo 28 vuotta. Myös Eduskunnassa on Älykiukaat, joista kaksi toteutettiin ensinnä henkilöstölle ja kaksi myöhemmin kansanedustajille.

Fyysisesti ja toiminnallisesti Älykiuas ei ole oleellisesti muuttunut, ainoa muutos on kannen muutos karkaistuksi lasiksi. Sen sijaan ohjauselektroniikka on kehittynyt releohjauksesta ohjelmoitavan logiikan kautta digitaaliseksi.

KIUKAIDEN KUNINGAS

Saunasampo Älykiuas on ehdottomasti kiukaiden Kuningas, joka sisältää ajanmukaista älyteknologiaa, tarkkaa lämmön, sekä kosteuden analysointia ja helppokäyttöistä etäohjausta, että etävalvontaa, jolloin saunomiselämys on juuri toiveiden mukainen muutamassa minuutissa. 

Yleisten suuressa käytössä olevien saunojen kiukaat voidaan yhdistää etävalvontaan, jolloin kiukaan toimintaa valvotaan keskusvalvomosta reaaliaikaisesti ja asiakas saa myös etukäteen tiedon kiukaan huoltotarpeesta tai muista saunomiseen liittyvistä ongelmista. Näin kiuas pysyy vuosikymmeniä täydessä saunomisvalmiudessa, mikä vapauttaa asiakkaan vain nauttimaan.

HISTORIA

TEKNIIKKA

TOIMINTAPERIAATE

Älykiuas on varaava, eristetty löylyluukullinen kiuas, jossa on kaksitoiminen puhallin. Kiukaan kannen ollessa kiinni kierrättää puhallin ilmaa kiukaan kivitilassa aina kun vastukset ovat päällä. Ilman kierrätys suojelee kivitilassa olevia lämmitysvastuksia palamiselta ja lämmittää kiuaskivet tasalämpöisiksi. Vaikka kivien lämpötila voi olla 300 °C, jäähdyttää puhallus vastuksia, joiden pintalämpötila on 600-800 °C ja sisälämpötila noin 1.100 °C.

Kun kansi avataan, kierrättää puhallin saunan ilmaa kivitilan läpi, kunnes haluttu lämpötila saavutetaan. Sauna lämpenee hetkessä halutun lämpöiseksi, sillä saunan lämmityksessä ilman lämmittäminen ei vaadi paljon energiaa.

Älykiukaan toimintaperiaate on helppo ymmärtää, kun sitä vertaa auton lämmityslaitteen toimintaan talvipakkasella, jolloin lämmityslaite voi nostaa auton sisälämpötilaa jopa 50 °C ulkolämpötilaan verrattuna. Tavallinen aina valmis kiuas on kuin auto, jonka lämmityslaitteen puhallin ei toimi. Auto lämpiää hitaasti, jos ollenkaan, sillä kaikki lämpö sitoutuu auton jäisiin rakenteisiin. Kun lämmittimen puhallin toimii, lämpenee auto hetkessä, koska sisälle tulee enemmän lämpöä kuin rakenteisiin ennättää sitoutua. Aivan samoin toimii Älykiukaan puhallin, joka tuo saunaan enemmän lämpöä, kuin lauteisiin, seiniin ja kattoon ennättää sitoutua.

Älykiukaan suuri kivimäärä toimii sekä lämpövarastona että lämmönvaihtimena. Kannen ollessa kiinni on kiuas lämpövarasto ja kannen ollessa auki on kiuas lämmönvaihdin, joka siirtää kivissä olevan lämmön saunaan. Rosoisten kivien suuri pinta-ala takaa lämmön nopean siirtymisen kivistä saunaan ilman löylyjen riittävyyden vaarantumista.

Vaikka puhallin lämmittää saunan hyvin nopeasti, niin sen toimintaa tuskin huomaa. Kuuluu vain kivien läpi kulkevan ilman kohina. Kiukaan läpi puhallettava kuumentunut ilma nousee suoraan kattoon. Kuuma, kevein ilma leviää katossa ja laskeutuu saunan seiniä pitkin alas. Tällöin ilman virtausnopeus pienenee huomaamattomaksi virtauksen poikkipinta-alan kasvun myötä. 

Kiukaan kansi avataan avauspainikkeesta tai liiketunnistimella. Kansi pysyy auki ohjelmoidun ajan, jonka jälkeen se sulkeutuu automaattisesti. Jos kansi sulkeutuu kesken saunomisen, avautuu se uudesta avauspainikkeesta, jonka painaminen on ainoa saunojan tehtävä saunomiskerran aikana.

Suuren kokonsa takia Älykiuas kootaan saunassa, joten kaikki sen osat ovat varaosina korvattavissa, joten RST kiuas on käytännössä ikuinen.

Kiukaan teho on yleisimmin 16 kW, mikä kiukaan kivimäärää ja kivilämpötilaa säätämällä sopii lähes kaikkiin kiukaisiin.

Mittakuvat löytyvät Laaja esittely sivulta.

Asennukseen liittyvät tiedot asennuksen suunnitteluohje ja johdotuskaavio.

Oheisissa kuvissa on kiuas kansi kiinni, kansi avattuna, sisäkiuas ja ohjauskeskus avattuna.

TEKNIIKKA

ENERGIA

SÄÄSTÄÄ ENERGIAA

Kotikäytössä Älykiuas on ylellisyyttä ja hemmottelua. Yhteisökäytössä Älykiuas on monesti tyytyväisyyttä tuottava kannattava investointi, jonka takaisinmaksuaika voi olla alle vuoden. Älykiuas kuluttaa valmiustilassa 1-3 kWh. Tavallinen jatkuvalämmitteinen kiuas kuluttaa jatkuvasti päällä ollessaan arviolta puolet nimellistehostaan eli 20 kW kiuas kuluttaa 10 kW. Kulutusta ei voi minimoida huonontamatta saunomisen laatua. Kun sauna eristetään maksimaalisesti ja sisustetaan pelkällä paneelilla sekä minimoidaan ilmanvaihto, kuluttaa sauna vähän.

Yltiöpäinen eristys ja ilmanvaihdon vähennys synnyttää tilanteen, jossa sauna pysyy kuumana vähäisellä vastusten päällä oloajalla ja kivet eivät saa riittävästi lämpöä. Syntyy tilanne, jossa sauna on kuuma ja kivet ovat kylmät eli lähes tasalämpöiset saunan kanssa. Tällöin joudutaan nostamaan saunan lämpötilaa, jotta kivet pysyisivät kuumana. Saunassa täytyy termostaatti asettaa helposti olla yli sataan asteeseen ennen kuin löylyt riittävät.

Nykysuuntaus lasiovineen, isoine ikkunoineen, lasitiili ja kaakeliseinineen lisää saunan energiankulutusta ja vastusten päällä oloaikaa, jolloin sauna voi tyhjänä ollessaankin kuluttaa helposti yli puolet nimellistehostaan.

Älykiuassaunan lämpötila valmiustilassa on yleensä 40-50 astetta, jolloin seinät ovat mukavat nojata eivätkä hohkaa kylmää. Korkeampi lämpötila säästää saunomisen aikaista sähkökulutusta, koska sauna on heti kylpyvalmis eikä sitä tarvitse lämmittää tolkuttomalla löylynheitolla. Sauna lämpiää muutamassa minuutissa 80-100 asteen lämpötilaan, kun seinät eivät ole aivan kylmät.

Saunan energiakulutus riippuu saunan rakenteista, ilmanvaihdosta ja löylynheiton määrästä eli käytöstä. Älykiukaassa on sähkön kulutuksen mittaus, joten kiukaan kulutus on aina selvillä. Helsingissä Haagan paloasemalla on sähkön kulutuksen mittauksella varustettu kiuas. Kiuas oli ollut päällä vuoden, kun kävimme sitä esittelemässä. Saunan paneelit olivat kuin eilen tehtyjä ja kiuas oli kuluttanut 2,7 kW tunnissa saunomiset mukaan lukien.

Säästää myös remontointikustannuksissa

Tavallinen jatkuvalämmitteinen kiuas edellyttää saunalta eristystä, koska sauna lämpiää samassa tahdissa kuin saunan seinät. Älykiuassauna on kuuma vain saunomisen aikana eli normaalisti 20 minuuttia kerrallaan. Tämä on niin lyhyt aika, että lämpö ei ennätä siirtyä paneelin läpi. On aivan sama mitä paneelin takana on. Eristyksellä ei ole mitään merkitystä.

Jos vanhaan saunaan hankitaan Älykiuas, ei saunaremontissa kannata koskea eristeisiin. Riittää kun paneelit vaihdetaan uusiin. Uuden saunan rakentajan kannattaa pitäytyä lakimääräiseen minimiin.

Paloaseman kiuas säästi 9 vuotta ennen paneelien vaihtoa

Tampereen keskuspaloasemalla on iso yli 10 hengen sauna, jossa on iso 21 kW GXL-kiuas. Kiuas on kovassa käytössä, koska sukeltajat harjoittelevat siellä. Kiuas oli 9 vuotta yhtä mittaa päällä ennen kuin saunan paneelit vaihdettiin. Kiukaan keskikulutus tuona aikana oli 5 kW tunnissa saunomisten kanssa. Tässä tapauksessa säästö on ollut lähempänä 10 kW /h eli kokonaissäästö on lähes 15 pientalosaunan sähkön kulutus.

ENERGIA

ESITTELY

ESITTELY

UUTISET

TUOTEUUTISET

Seuraa missä seuraava Saunasampo Älykiuas sihahtaa!

Tuoteuutiset päivitetään kuukausittain.

KOLME VUOSIKYMMENTÄ MAAILMAN ÄLYKKÄIMPIÄ KIUKAITA

Saunasampo Oy:n toimitusjohtaja on monen tarinan mies ja laajasti tunnettu oivallisista keksinnöistään. Hämeen Sanomat haastatteli Tapio Yli-Koveroa elokuusa ja lehden keskiaukeama valottaa mainiosti laajaa ajattelua.

Tapion kruunun jalokivi on maailman älykkäin kiuas, jota on valmistettu ja jatkuvasti kehitetty Hämeenlinnan tehtaalla lähes kolme vuosikymmentä. Alun manuaaliohjauksesta on nyt siirrytty etähallintaan ja erittäin tarkkaan lämmön, sekä kosteuden säätelyyn, mikä antaa saunojille mahdollisuuden valita täysin mieltymyksen mukainen saunakokemus - esimerkiksi kipakat löylyt, kosteat leppoisat löylyt tai pehmeät lastenlöytyt ja kaikki tämä peräkkäisinä saunavuoroina.

Lue Hämeen Sanomien artikkeli 10.8.2022 PDF >>>

UUTISET

INFO

EURA 21 INFO

Eura 21 on EU:n pienille yrityksille suunnattu kehitysrahoitus. Yritys voi saada enintään 100 000 € kehittämisavustusta, joka voi olla korkeintaan 50 % kehityshankkeen kustannuksista. Euran rahoitus järjestyy Ely-keskusten kautta.

Saunasampo Oy on saanut avustusta kiukaan ohjausjärjestelmän kehittämiseen, mikä on mahdollistanut kehitystyön.

SAUNASAMPO OY

Y-tunnus 1080353-6 - VAT number Fi10803536 

Puusepänkatu 5, 13110 Hämeenlinna, Finland

+358 50 433 3665 - + 358 3 6544 912

saunasampo.fi

saunamonitor.com

saunasite.com

sales@saunasampo.fi

Tapio Yli-Kovero  

Toimitusjohtaja

+358 50 61331

Leila Nuotio  

Myynti

+358 50 3535 230

Ulpu Kiukkonen

Tuotanto, asiakaspalvelu ja laskutus

+358 50 433 3664

INFO